Mä en koskaan oo ollut kovinkaan suosittu joten mulla ei siis myöskään oo ollut ihan liikaa ystäviä taikka ees kavereita. Mutta yleisesti näiden mun vähäistenkin ystävien taso on ollut erittäin kiitettävää.
Mun ensimmäinen ystävä on mun SUPERPARAS YSTÄVÄ, Jansku.
Me ollaan tunnettu pian 17 vuotta. Eli siis jo ihan pikkusina vauvveleina ollaan tavattu.
Janina on ihminen, jonka kanssa mä voin oikeesti puhua ihan rajoituksitta mun asioista.
Se tietää joka ikisen mun ihastuksen, säädön ja kaiken. Se tietää mitkä asiat on mulle kipeitä, mistä tuun iloseks ja mistä suutun. Samoin tietenkin mä tiedän siitä. Me puhutaan kaikesta. Ollaan onneks pienestä pitäen asuttu samalla kadulla, kunnes Jansku sydäntä riipaisevasti muutti tohon tien toiselle puolelle:D Janinan kanssa parasta on ettei tarvitse tehdä mitään hengailua ihmeellisempää, vaan meillä on muutenkin hauskaa. Janinan kanssa mä oon kokenu ihan kaikkea. Me ollaan jaettu kaikki :D Jopa meidän molempien first love , joskus 6 vuotiaana. Meillä on aina ollu ihan oma huumorintajumme. En tosiaan tiedä mistä se johtuu, mutta kukaan ei varmaan ymmärrä sitä.
Yks mieleenpainuvin muisto Janskusta on se, kun joskus varmaan lähemmäs kymmenen vuotta sitten päätettiin reippaina tyttöinä kävellä Suomen rajalle, koska mä en päässyt niille yöksi. Pakattiin mukaan vehnäjauhoja, vettä ja raakaa perunaa ja jotain makaroneja , nekin tietty raakana. No lähdettiin sitten matkaan ja päästiin noin kilometri kotoolta semmosen ladon eteen. Siinä me sitten istuttiin ja koitettiin syödä meidän eväitä, naamat aika kivassa irvistyksessä johtuen ehkä ruokamme maittavuudesta. Sitten päätettiin lähteä takaisin kotiin, ensin kuitenkin sidottiin meidät jollain narulla toisiimme kiinni. Jos Jansku menisi kotiin niin pääsisin minäkin heille, meitä ei voi erottaa. Siinä kyllä loppujen lopuksi taisi käydä niin, että meidät irrotettiin toisistamme ja minä jouduin lähtemään yöksi kotiin :D
Näitä muistoja Janskun kanssa riittää, ja ne kaikki on tärkeitä ja tulen varmasti aina muistamaan ne.
Arvostan Janinassa sitä kuinka se kaikkien vaikeuksienkin jälkeen näkee positiivisesti asiat , eikä jää murehtimaan. Ja etenkin sitä kuinka se on aina nostanut mut sieltä syvimmästäkin kuopasta, tukenut mua kaikessa ja ennen kaikkea ollut mulle aito ja oikea ystävä. Janina on musta sisäisesti ja ulkoisesti maailman kaunein ihminen. Rakastan sitä,ihiii aika diippii. Täs vähä kuvia meistä:D
No siitä sitten siirrytään vaikka ala-asteelle, jossa sekalaisesti roikuin välillä kenenkin kanssa. Ihmiset ei oikeen ottanut tutustuakseen muhun, ehkä just koska en ollut niitä suosituimpia. No sitten joskus nelosella mulle tärkeeks tuli eräs tyttö meidän luokalta. Meistä tuli hyvät ystävät. Se oli koulussa aina me vastaan ne jotkut idiootit. Pidettiin molemmat ittemme jonain maailman valtioina ja parempina ku muita :D Ei kyllä kauheesti ollu varaa.
Me oltiin kauheen läheiset ylä-asteen lopulle vaikka molemmat asu eri kaupungeissa ja koulutki oli vaihtunu jo ala-asteella.
Mut sitte viime vuonna tapahtu jotain josta mä katkeroiduin todella , enkä varmaan koskaan pysty antaa sitä anteeks kokonaan. Siitä tuli pakollakin merkittävä osa mun elämää, enkä oo ylpee siitä.
Sitten tuli aika jona siirryin yläasteelle ja jossa myös solmin todellisia ystävyys suhteita. Toiset ovat kestäneet näihin päiviin ja toiset haihtuneet matkan varrelle.
Ensimmäisennä mieleen tulee Nina, josta tuli mulle tärkeä jo yläasteen alussa. Tosin silloin ystävyytemme ei ollut niin syvä. Emmekä kertoneet toisilleme asioita. Vasta yläasteen loppupuolella ja jatko-opintojemme alussa aloimme hengailemaan kunnolla yhdessä, ja avautumaan toisillemme. Ninassa rakastan sitä, että hänellä on aina neuvot valmiina ( varmaan jossain "opeta sari elämään"-kirjassa) :D Ninan kanssa on aina hirmuhauskaa ja viihdyn eittäin hyvin hänen seurassaa.
Sain myös paljon muita ihania ystäviä ja kavereita. Useimpia heistä näen todella harvoin , mutta se johtuu olosuhteiden pakosta ja olemme tottuneet siihen.
Pakko mainita vielä yksi ihminen joka on mulle yksi tärkeimpiä ihmisiä. Elisa.
Meidän ystävyys alko vasta kasilla, kun Ellu muutti samaan asuntolaan. Jotenkin vaan alettiin höpötellä ja sitä myöten hengailemaan. Meistä oli yläasteella varmaan siisteintä mennä Siwaan ostaan jätskit ja siitä sitte pääskylälle tai toukolalle keinuun. Me alettiin liikkumaan aina kahdestaan, ihan ysil loppuun asti ja se tavallaan haittas mun muita kaveri suhteita , mutta päivääkään en antais Elisan kanssa vietetystä ajasta pois.
Ysillä me päädyttiin samaan soluun, joka päivä me käytiin yhessä kaupassa, pestiin mun pyykkejä, tehtiin läksyjä, käytiin aamupalalla, lounaalla, välipallalla , päivällisellä ja iltsillä . Me myös nukuttiin yhessä :D Välillä niin että Elisa nukku mun vieressä ja useimmiten kyllä niin että otettiin seukan sohvatyynyt ja heitettiin ne lattialle (tää oli aika usein salaista hommaa ja pari kertaa jäätiinkin asuntolanvalvojille kiinni) . Ei vitsi että on ikävä niitä aikoja. Meidän ystävyydessä on parasta se , että vaikkei nähtäis aikoihin niin mikään ei muutu. Onneks meillä on niin vahva ystävyys. En kestäis ilman niiiin ihanaa ystävää.
Tosin on siis pari muutakin ihan maininnan arvosta ihmistä mutta en nyt viiti kirjottaa tästä mitään sata sivusta romaania.
PS. LOVE YOU GUYS<3
xoxo, S
