torstai 26. joulukuuta 2013

Xmas

Joulu vietettiin taas ton yhden pöpipään porukoilla, Pirkkalassa. Oli niin outoa kun ulkona ei ollut milliäkään lunta , maassa oli ainoastaan vesilätäköitä ja paljon mutavelliä. No se ei onneksi meininkiä haitannut. Joulu meni katsoessa leffoja , syödessä Nikon mamin taikomia herkkuruokia ja jännittäessä mitä paketeista paljastuu. Taitaa olla niin ettei joulu maaseudulla voi mennä mönkään.
Joulutontut oli ilmeisen tietäväisiä siitä mikä tätä neitiä miellyttää. Paketeista paljastui pyyhkeitä, astialiinoja, hierontasetti, juuri _se_ musta velourhuppari, ihanat (Nikon) Mummun kutomat sukat ja parit muut lämpösukkaset, hajuvesi, jota olin jo kauan kaivannut,
maailman söpöimmät tyynyliinat kummityttöni tekemänä, FSoG :n  eka osa, leffalippuja, lahjakortti ripsien pidennykseen ja tietysti sitä suklaata, joka onkin ollut paras ystäväni viimeiset kaksi päivää. Saatiin myös paljon muuta kivaa. Kiitos kaikille ihanille tonttu-ukoille ja akoille!

Saavuttiin juuri kotiin joulunvietosta. Vaikka kylässä on aina kivaa, niin ei ole kyllä oman kodin voittanutta. Nyt nautitaan omasta rauhasta ja huomenna lähden sitten hullujen sekaan shoppailemaan.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joululahjaideoita naiselle!

♥ Kellot on aina yhtä ihania,mutten itse omista ensimmäistäkään kappaletta, sillä sopivaa siroa ja timantein koristeltua yksilöä ei ole löytynyt, paitsi NYT GINASTA.
♥ You just can`t go wrong with chocolate! Musta suklaa on joulun tärkein lahja :D Sitä on aina saatu yllin kyllin.Minä panostaisin esimerkiksi laadukkaaseen käsin tehtyyn suklaaseen pienestä suklaapuodista.
♥Hajuvedet..Jos tiedät naisen lemppari hajuveden, olet voiton puolella! Tietysti jos olet varma millaisista tuoksuista hän pitää, yllätä hänet uudella.
♥Laukut ja tietysti kengät. Niitä ei naisella koskaan kai ole liikaa ja ainakaan minun tapauksessa kaikki paljetit,strassit ja niitit on plussaa.
♥ Spa-hoidot, kuten eilaiset hieronnat ovat varmasti osuva lahja kaiken joulustressin ja kiireen jälkeen.
♥ Villasukat, pörrösukat ja etenkin pitkät sukat. Mä en voi vastustaa näitä. Rakastan villasukkia ja ne on mulla jokapäiväisessä käytössä. AH.
♥ Sisustusjutut! Tyytyt, viltit, peitot, lamput jnejne.Minun tapauksessa valkoista ja beigeä. Uusin rakkaus on beigevakoiset tähdet.
♥ Korut. Juurikin sitä blingiä ja naisellisuutta . 
♥ Alusvaatteet.Mä ainaki rakastan niitä yli kaiken. Niisäkin blingiä :D Ja naisia kun ollaan niin luonnollisesti seksikkyyttä. Nämä on kyllä siitä haastavia , että ellet esim ole selvillä tytön/naisen kuppikoostan, niin jätä kauppaan tai anna vaikka lahjakortti. Pikkareita on ehkä helpompi arvioida kokonsa puolesta.
♥ Ripsienlaitto/Ripsihuolto. Mikä olisikaan yhtä turhamaisen ihanaa, kuin se ettei tarvitsisi joka aamu _yrittää_ taivuttaa ripsiä oikeeseen kulmaaan. Ja ennen kaikkea sohia ripsaria silmiin,poistella paakkuja ja koittaa puhdistaa niitä "hutivetoja".
♥ Kotihiirelle on vaan parasta kunnon oloasut. Mä tykkään älyttömästi velourhuppareista (toivelistalla musta). Lisäksi buenoja valintoja voisi olla erilaiset jumpsuitit. Niitä kun on nykyään niin montaa materiaalia.. collegea, velouria ja fleeceä.
♥ Sorttitipuille,mitäpä  muutakaan kun treenivaatteita ja kaikkia treenihärpäkkeitä, kuten:
-sporttikuulokkeet
-treenikassi
-painoja
-treenihanskat
-lahjakortti urheiluliikkeeseen
-jnejne.

Toivottavasti näillä pääsee alkuun :)

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä!







Tänään herättiin aikasin, tarkotuksena lähteä urheilemaan. Kuinkas kävikään? Jäätiin pötkölleen kuitenkin:D Yhdentoista nurkilla äitin luokse leipomaan ja ETENKIN koristelemaan pipareita..Kauniita teoksia voitte varmaankin vain ihailla. Saatiin myös kanasalaattia ja minä sain aikaseksi synttärilahjaksi ihanan Guessin käsikorun. Kun tultiin äitiltä niin, päädyttiin vähän urpoilemaan kameralla .. hirrrrween söpöö.
Katottiin perinteisesti itsenäisyyspäivän vastaanotto ja tietenkin arvosteltiin niitä pukuja . Ollaankin molemmat niin fashion!

 HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!<3

torstai 5. joulukuuta 2013

Joulu

Ennen joulu merkitsi minulle etenkin lahjojen saamista. Syöminen tuli hyvänä kakkosena.
Odotettiin sisarusten kanssa lahjoja kuin kuuta nousevaa ja oltiin kateellisia jos joku meistä sai "kalliimman" lahjan. Koko joulu oli varmasti suurta stressin aikaa äidillemme, joka vastasi suurimmaksi osaksi lahjoistamme ottaen huomioon, ettei lahjatoiveemme ollut niin vaatimattomia..
Nyt hieman aikuisempana, joulun merkitys on muuttunut. Tahtoisin vain viettää aikaa rakkaiden kanssa, sillä nykyään sitä ei tule työaikojen vuoksi niin usein vietettyä . Olisi ihanaa, jos voisimme molempien perheiden kanssa viettää yhteisen joulun. <3 Ei tarvitsisi ajaa edestakaisin Kerava-Pirkkala-Kerava väliä , vaan kaiki olisi samassa paikassa.
Viime jouluna kävimme ensin aamupäivästä äitini luona ja iltaa vasten lähdimme ajamaan Pirkkalaan, silloin tuntui kuin koko Joulua ei olisi ollutkaan. Jouluna kuuluisi hengailla vain yhdessä paikassa ottaen rauhallisesti.
Nykyään en myöskään osaa vastata kysymykseen " Mitä haluat joululahjaksi?"..
Koska yleensä olen jo ostanut itselleni sen mitä haluan / tarvitsen. Vielä pari vuotta sitten lista olisi voinut olla loputon. Ja muutenkaan , lahjat ei ainakaan tosiaan enään ole mulle se pääasia. Mutta jos joku jotain haluaa hankkia tai tehdä niin se on vaan plussaa:)
Mä oon hankkinut itse vasta yhden täydellisen lahjan ja pari sellasta mihin pitäs vielä lisätä jotakin. Musta lahjoja on ihana antaa, koska niillä parhaimmillaan saa toisen hirmu iloseks.

Mun ihanne jouluaatto:

Aamulla riisipuuroa nassuun, kun on herätty aikasin. Puuröpöydästä siirtyminen telkkarin eteen, koska Joulupukin kuumalinja(joka on lapsesta asti ollut jokajouluinen MUST). Sitten kun nämä ihanat hömppäohjelmat on katsottu, olis hauska lähteä pulkkamäkeen taikka kävelemään ulos kauniiseen metsämaisemaan. Ulkoilun jälkeen sormet syyhyten paistaisimme viimeiset piparit ja tortut. Luulisin , että seuraavaksi olisi aika valmistaa ruoatkin loppuun ja SYÖDÄ. Tämän jälkeen pakollinen ruokalepo ja myöhemmin sauna. Illalla tunnelmallisessa valaistuksessa lahjojen avaaminen ja Jouluruokaa iltapalana <3 VOI KUULKAA KUINKA OIS IHANAA.


Ihanaa joulun odotusta !
ps.voisin tehdä myöhemmin vielä postauksen meidän perheen jouluperinteistä, sillä on kauheen hassua miten erilailla asiat voidaan eri perheissä tehdä:)

torstai 14. marraskuuta 2013

The story behind my tattoo.


Tadaa.. Olen siis ottanut ensimmäisen tatuointini.
Nyt päätinkin sitten jakaa tarinan sen takana,  joillekkin se on päivänselvä , mutta tässä niille jotka eivät tiedä, tässä se tulee:

Muahan on kiusattu ihan ensimmäisiltä luokilta lähtien , niin koulussa kuin sen ulkopuolella. Liikuin sitten missä tahansa niin aina huudeltiin "läskiä ja lihapulla-automaattia" sun muuta. Se ei todellakaan tehnyt pienen lapsen elämästä helppoa tai kasvattanut itsetuntoa siihen mitä vielä luvassa vuosia myöhemmin olisi. Lisäksi isäni aina tavatessamme kommentoi painoani ivalliseen sävyyn, näillä sanoilla :"Mitä sä likka taas oot syöny". Se oli viimesin asia jota tarvitsin , mutta löi viimeisenkin itsetunnon palasen murusiksi.
No viimein tuli päivä jolloin luulin kaiken kiusaamisen olevan takana ja uuden elämän alkavan. Siirryin siis yläasteelle, sinne missä kaikkien piti kuulemma olla melkein aikuisia.
Vaan ei ollut. Erikoisen tyylin omaavana läskinä sainkin siis maalaiskoulussa taas enemmän kuin tarpeeksi negatiivista huomiota. Olin masentuneempi kuin koskaan, ja aloitin sairaalloisen huomionhaun viiltelemällä ja näyttämällä jäljet "kavereille", jotka taas aloittivat mittavan syrjimis/haukkumisprosessin. Sain kuulla varmaankin vuoden päivät kuinka olen säälittäva jnejnejne. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli surullista , ettei kukaan oikeastaan huomannut sitä pahaa oloa jota koin joka päivä. Loppujen lopuksi kaikki siellä kääntyi ihan hyväksi, mutta silti paha olo ei poistunut.
Eräänä päivänä tuli sitten amiksen vuoro ja siellä se sama taas jatkui. Supistiin selän takana ja naurettiin päin naamaa. Ja sekin oli kamalaa, että olin hyvä koulussa. Voi että :D 
No , monta kertaa yritin ja yritin laihduttaa, sillä oma peilikuvani ei minua suuresti miellyttänyt. Aloitin kuntosalin ja raivolla kävin seitsemänä päivänä viikossa, ei olis huvittanut mutta kun oli pakko.En kuitenkaan onnistunut tavoitteessani ja kaikki lyssähtikin kasaan ja sain taas hyvän syyn köllöttää sohvalla ahmien herkkuja...
Kunnes eräänä päivänä päässä napsahti! Peilistä katsoi typerännäköinen lihava mörrimöykky, joka kosti pahan olonsa rakkailleen ja syytti tilanteestaan mitä ihmeellisempiä syitä, kuten seurustelun aloittaminen. HaHA. Silloin päätin aloittaa elämäntapa remontin ja tavallaan oikeasti parantelemaan niitä haavoja joita kiusaaminen sai aikaan. Tatuointi muistuttaa mua joka päivä siitä mitä olen jo aika lyhyessä ajassa saavuttanut ja mitä tulen vielä saavuttamaan.
Nyt mulla on parempi olla niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta prosessi on kesken ja jatkuu vielä pitkään. <3 

ps. toivottavasti tästä saa jotain selkoa koska olen batteryn vaikutuksen alaisena ja en oikeen handlaa tätä ajatusten vyöryä :Dkiitosaamen

torstai 31. lokakuuta 2013

Kodikas Keittiö


Eilen lähdettiin käymään Järvenpäässä Helmi kirpparilla.
Olikin ehkä paras idea hetkeen, sillä siellä oli kymmenittäin ihania vanhoja maalaisromanttisia kalusteita, eli juurikin sitä tyyliä jolla yritän kotimme saada sisustettua.
 Joskus on erittäin vaikea yrittää puolesta puhua tänne jo valmiiksi valkoisten huonekalujen valtakuntaan lisää sitä niin ihanaa valkoista, tällä kertaa ei onneksi edes tarvinnut. Löysimme niin ihanan _tumman_ pöydän ja valkoiset tuolit , että tällä kertaa molemmat saivat jotain mieleistä. Normaalisti tummat huonekalut eivät sytytä , mutta tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä. .
Heitettiin samaan syssyyn pari mattoa tänne keittiön puolelle ja heti on paljon kodikkaampaa.
 
<3

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

.

Heippati heei!
Täällä kirjottelee tänään Pirkkalan reissulta palannut onnellinen ja itsestään ylpeä mimmi.
Mitään ihmeellistä ei tehty, kunhan hengailtiin ja eilen käytiin katsomassa se The Heat - leffa. Oli muuten niiiiiiiiiiiiiiiiiiin hyvä , vaikka mulla oli ehkä vähän ennakkoluuloja sen Sandra Bullockin näyttelytaidoista, mutta kyllä se ja Melissa veti kyllä homman ihan kotiin. Koko elokuvan ajan sai nauraa ja kivana plussana oli hyvät leffamusat. Täytyy vielä mainita , että oli ekan kerran leffaeväänä muuta ku namii taikka popparia. Mulla meinaa on nykyään pakkomielle suomalaiseen omenaan :D?

Nyt siihen mistä olen erittäin ylpeä. Muu urheiluhan on tän mun pyöräilyvimman takia jäänyt vähemmälle. Esimerkiki ensimmäistäkään juoksulenkkiä en ole tehnyt piiiiiitkään aikaan. Tuolla maalla ku ei ollut pyöriä mukana, tai muutakaan apuvälineistöä niin päätin ottaa jalat alle. Lähdettiin siis oikeesti_juoksemaan_. En kyllä aluks ajatellut juosta koko
matkaa, mutta jotenkin se lenkki meni ihan hirmunopeesti ohi ja matkaa kertyi ihan mukavat 6,5km. JEEE, oon ylpiä! 
Tänään käytiin lähtiesä Ideaparkissa, niin kun tapana on. Sieltä pääasiassa lähdin hakemaan tollasta juomapullovyötä (en tiiä mikä sen oikee nimi on) ja normi toppia . Molemmat sain, mutta sain myös mun ihaaanalta pupulta tollaset juoksukenkulit jotka löyty vahingossa alennuksesta.
Äsken palattiin illan pyörälenksulta ja nyt ltatoimet ja pian petiin:)
HAPPY.
 
 

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

.

heippa gaissit!
Tulin vähän kertomaan miten on menny ja mitäpä kuuluu. 
No viime sunnuntaina vietettiin 23. kuukausipäivää Heurekassa. Aluks oli vähän vaikeeta keksiä tekemistä ja meinattiinkin päätyä siihen ainaseen leffaan ja syömiseen meijän lempparissa, mutta onneks ei ! Olin ehkä vähän siinä luulossa, että Heureka on paikka vaan lapsille mutta yllätyin positiivisesti että tällänen urvelokin siellä viihty. Sielä oli joku kiva "näyttely" avaruus jutuista ja vitsi miten mielenkiintonen se oli. Parasta koko hommassa oli kuitenkin aivan hiton upea planetaario elokuva! Kolmesta eri vaihtoehdosta valikoitui Tie Tähtiin, jossa kerrottiin kuinka tähdet syntyy, kuolee ja mitä kaikkea tuolla ylhäällä tapahtuu. Se oli vähän ku 3D, mutta ehkä satatuhatta kertaa parempi. Kannattaa käydä ite katsomassa , koska sitä ei voi selittää.
Töissäkin menee kivasti, meinaan viikko sitten loppu koeaika ja siellä jatketaan kaupan tätinä.
Tänään oon ollut vapaalla ja pitänyt oikeen vapaapäivää kuntoilustakin. Oon myös malttamattomana odottanut tilaamaani uimapukua saapuvaksi, koska hinku uimaan on kova. Rakastan uimista, mutta vähän aristaa näyttäytyä uimapuvussa, joten toivotaan että tämä yksilö istuisi kuin valettu. 
Kun Niko pääsi töistä, lähdettiin käymään Jumbossa , josta mukaan tarttui sulosia vaatteita kummityttöni joulupakettiin ja uudet pussilakanat Hemtexiltä.Ai joo, huomatkaa mun uusi talvitakki ylemmässä kollaasissa + tietty pupsin ostama kuukausipäivälahja tossa alemmassa. 
Nyt tsiikaillaan puppelin kaa Armanii ja iltskkapalaaki pitäs kai syödä kun nälkä kurnii vatsaa.
Tää postaus taitaa olla kyllä vähän sekanen mutta toivottavasti tästä ottaa jotaki tolkkua.
Öitä .

torstai 26. syyskuuta 2013

Hei, olen Sari ja olen SOKERIRIIPPUVAINEN.

Noniin nyt kun on tarpeeksi kehuttu kuinka kivasti oon laihtunu ja miten kivuttomasti terveellinen ruokavalio on sujunut, niin on aika nyt valaista mulle sitä suurinta ongelmaa eli SOKERIA..ei alkoholia, tupakkaa tai rasvaa, VAIN SOKERIA.

Ystäväni sokeri on ollut kuvioissa jo lapsuudesta lähtien. Saimme syödä paljon namia, joka tietysti oli ihanaa sille palluraiselle pikkutytölle joka niiin kovin rakasti sitä. Oli kiva kun äiti tuli kapasta kotiin suklaapatukat kourassa meille kaikille. Tykkäsin myös tietystä syystä leipoa pullaa, syy oli tietysti että pian niitä saisi syödä.
Jo tuolloin minulla oli ongelmia herkkujen kanssa. Kävimme parhaan ystäväni kanssa joka päivä kiskalla ostamassa pussillisen karkkia. Siinä missä hän pystyi syödä yhden namin ja laittamaan loput odottamaan, olin minä ahminut jo koko pussin. Tämä sama kaava valitettavasti on toistunut koko elämäni ajan. Jos tarjolla on esimerkiksi kakkua, en taatusti jätä syömistä yhteen palaan vaan jatkan niin kauan kunnes on pakko lopettaa, että toiset saa mahdollisesti myöhemmin toisen palan.
Syöminen menee aina niin överiksi, ettei siihen tule stoppia vaikka keho sanoisi mitä. Ei auta, vaikka kuinka olisi maha kipeä tai oksettaisi, syötävä on kun on niin perkeleen hyvää.

Tästä on pakko kirjoittaa juuri nyt sillä kärsin parasta aikaa helvetillisistä vierotusoireista. Ne ovat aivan samoja kuin vaikka tupakanpolttoa lopettavalla ihmisellä ; hermot kireellä ( oon vinkunut ja raivonnut viimeset kaksi tuntia) , tärisyttää ja on muuten vaan niin heikko olo.

Nämä oireet on pakko kestää, sillä en millään haluaisi pilata jo saatua tulosta ja paljon nähtyä vaivaa. Tämä on kuitenkin niin vaikeaa. Joskus ärsyttää niin paljon kun ihmiset eivät millään ymmärrä, että kun elämän on elänyt tietyllä tavalla, niin asioita on erittäin hankala muuttaa. Usein kuulee lausetta: "Miks et sitte vaa lakkaa syömästä niitä helvetin herkkuja.". No kuinka helppoa tupakan poltto tai huumeet on lopettaa (ei nyt noi huumeet ehkä mee samaan gatekoriaan, mutta kuitenkin). Tavallaan tän kai voi rinastaa noihin , sillä keho on tottunut kyseiseen myrkkyyn ja nyt kun sitä yritetään vähentää/lopettaa niin ei se nyt kai mikään ihan iisi keikki oo.

Emmä tiedä tuliko tästä nyt lasta tai sitä itseään, mutta ainakin pääsin purkamaan mun tuntoni tänne. Nyt koitan vaan tsemppaa itteni tän päivän läpi, niin eiköhän se siitä. 
Mä niin toivon , että tähän ois keksitty joku lääke, MUTTA ei oikotietä onneen?

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

My day.



Heräsin puoli yhdeksän maissa ja painuin suoraan sohvalle seuraamaan mun aamujen lemppareita, lastenohjelmia. Huom! Täällä kirjoittaa neiti 18v :D
Mun vapaa-aamuihin kuuluu aika vahvasti blogien ja tietty facebookin selailu samalla aamupalaa mäyssäillen.
Aamupalan jälkeen hampupesu ja suihkuilu.

Aamutoimien jälkeen oli aika lähteä lenksulle, kun kerranki oli niin hyvä ilma.




Matkalla oli niiiiin ihanat maisemat, ainakin pääosin. Lenkille sain parisen tuntia kulumaan, löysin jopa paikkoja missä en oo ikinä tän 18 vuoden Keravalla asumisen aikana ees käyny.


Lenkin jälkeen maistu tällänen välipala.


Sitten olikin jo aika alkaa väsäämään ruokaa töstä pian saapuvalle sankarille.


Onneksi jäi vielä puolisen tuntia aikaa lepoon ennen sankarin saapumista ja shoppailureissun alkamista.


Tän näkösenä lähdin matkaan. Ja varmaan ekaa kertaa Niko otti musta tälläsen "Asukuvan". :D


Päädyttiin Jumboon. Mun oli tarkotus ostaa vähän treenivaatteita Stadiumista, mutta ei sieltä tietty mitään löytynyt. Päätin sitten että JJB saa toimia mun lohduttajana.


Smoothien voimaannuttamana jaksoin raahata peppuni Tammiston Budget Sporttiin.


Enkä ihan turhaan itteeni snne raatanut , meinaan löyty niin passeli Torstain takki. Kuva ei nyt ihan anna oikeutta takille, mutta kyllä se on cool.


Ostosreissun jälkeen linnottauduttiin sohvalle katsomaan salkkarit ja syömään vähän iltsiä ja nyt on vuorossa Kuppilat Kuntoon Jyrkin stailin. Sitte tää kaksikko painuu pehkuihin väsyneinä mutta aika onnellisina. (Ps.Huijasin tän viimesen kuvan kaa vähän, se meinaan on eiliseltä kun en jaksanu enää ruveta kuvaileen täällä kun toi söpöli halus sytyttää kynttilät ja sammuttaa kaikki valot . <3

Öitä kaikille !

tiistai 24. syyskuuta 2013

ACTUALLY I CAN!

Heippa vaan kaikki !

Tulin vähän kertoilemaan kuulumisia ja voisinkin alottaa siitä, että terveellinen ruokavalio ja liikunta siinä sivussa on alkanut tuottamaan ilmeiseti näyvää tulosta kun ryhmä rämäkin(nikon porukat+sukulaiset) kehuivat minun hoikistuneen. Jes! Tosin en mä tätä muille tee, vaan itselleni. Jotta mun ois hyvä olla.
 Muuten aika vierähtää lähinnä töissä ja yksin kotona, sillä meidän vuorot Nikon kanssa menee yleensä niin ristiin kun olla ja voi. Kavereiden näkemiestäkin oon saanut haaveilla, sillä kaikki teemme suunilleen vuorotyötä niin sopivasti aina ihan eri aikoihin. 

Hah näytämpä myrtsiltä ylläolevassa kuvassa, mutta se tosiaan taitaa olla harvoja niitä kuvia joita olen parin viikon sisään ottanut. Ostettiin muuten tossa maanantaina uusi kone, SONY VAIO. Tää on niin sulonen 11.6 tuumaa ja ielä valkoinen. Parasta kuitenkin että saadaan kotiutettua toi vanha MUSTA ROMU tosta pois mun näköpiiristä, ihan äidille asti ..plussana pääsen eroon myös karmivasta tietokonepöydästä. En muuten voi käsittää kuinka _minä_ olen joskus sen ensimmäiseen yhteiseen kotiin nimenomaan valinnut.

 Tänään ollaan saatu hengailla kahdestaan, koska mulla on tässä pari vapaapäivää. Käytiin kirpparilla ja Jyskissäkin, mutta ihan tuloksetta. Innostuttiin myös tekemään protskupannareita ja lisukkeeks hedelmäsalaattia. NAM! Kohta varmaan pitää alkaa alumaan nukkumaan kun toinen joutuu herätä niiiiin aikasin aamulla.
Nää ei näytä ehkä ihan niin herkullisilta kuin oikeesti on. Mä hurahdin näihin automaattisesti kun törmäsin jossain blogissa näiden ohjeeseen, joka on niin helppo ettei sitä voi mokata...tosin muokkasin sitä jonkin verran. Ja voi luoja näitten lettusien kuohkeutta!
Ohje on mitä simppelein:

1 ANNOS  = 4-5 pientä lettua

2 munan valkuaista
1 kokonainen muna
1 banaani (jos et ole banskun ystävä, käy esim. protskujauheet)
2 rkl puurohiutaleita 
mausta seos halutessasi esim. kanelilla

Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita ne sauvasekottimella. Paista pannulla keskilämmöllä.
NAUTI!

perjantai 13. syyskuuta 2013

thank god tomorrow is saturday.

Moikkuli:D
Tulin nopsaa vaan päivittään mun palkkapäivän pikaselta shoppauskierrokselta mukaan tarttuneita jutskia.
Hairstoresta oli pakko ottaa mukaan jotain joka ehkä vois saada näitä mun hiuksia edes hiukkasen parempaan kuntoon eli korjaava shampoo ja tehohoito + silottava hoitoaine.
KICKSistä hamstrasin Beyoncen Heath Rush - hajuveden ja Dieselin Loverdosen.
Pikkasenvähän harmittaa kun tosta loverdosesta oli just eikä melken halppiskopio Zarassa jonkun aikaa mutta se oli jo ehtinyt lähteä sieltä. Pakko kuitenkin oli saada just toi ihana salmiakkinen tuoksu ihastuttamaan mun tyhjentymään päässyttä hajuvesikokoelmaa.

Ihan kaikkea en saanut mitä etsin.
Mutta onneksi netistä löytää usein mitä haluaa. Nämä kolme on siis luultavasti hankintalistani kärjessä.
1. Victoria`s Secretin ihanat urheilurintsikat täältä.
2. Guessin u-p-e-a , just mun tyylinen laukku täältä.
3. H&M:n viitta täältä. 

Tässä tältä erää. Nyt jotain naamariin ja kohta ois mentävä töihin. Onneks tän kuun palkka oli erityisen mukava yllätys niin jaksaa taas vähän puurtaa ;)
HYVÄT VIIKONLOPUT!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Tallinna

Tän näköinen tytteli astui ovesta ulos eilen 6.15 päämääränään Tallinna. Lähdettiin siis Nikon kanssa päiväristeilylle. Vaikka naama on vähän niinku hymyssä, niin voitte vaan kuvitella mitä se oli perjantai kello kolmesta kymmeneen kun valitsin vaatteita..olin oikeesti jättämässä koko reissun väliin koska mullahan ei siis ole vaatteita. No tän asun sitte kokeilin vikana, ja luojan kiitos olin ees jokseenkin tyytyväinen. Toinen mun ongelma on aina, että haluan lähtee korkkareilla mutta jossain vaiheessa mun jalat on niin tapatettu että pako vaihtaa balleriinoihin , ja niin kävi tälläkin kertaa.
Ensimmäinen kohde oli kauppakeskus Rocca Al Mare, jossa ollaan kerran aikasemmin käyty kun oltiin Koko Ryhmä Rämän kanssa liikenteessä. Kauppojahan tuolla on paaaaaaaljon! Meille kävi sinällään hassusti, että osuttiin tonne varmaan niiden liikkeiden aukeamisen aikoihin ja koko paikka oli käytännössä autio jossei niitä myyjiä lasketa. Saatiin siis "shoppailla" aika rauhassa, muttei kehdattu kyllä niihin ihan tyhjyyttä ammottaviin liikkeisiin mennä. Löysin tieni ainakin yhteen ihanaan kauppaan, RESERVEDiin. Siellä oli niin paljon ihania jutskia mutta tällä kertaa jätin tavarat sinne ja panostin New Yorkeriin , joka tosin löytyy täältä kotooltakin. Sieltä lähti mukaan kaksi paitaa. Tuo violettiliilataimikäliekään ja sellanen ihana helmiäisenmusta.

Ja kuten kaikki tietää niin jossain vaiheessa tulee nälkä.. ainakin toiselle, tällä kertaa se en ollut minä. Mentiin johonkin A`la carte- ravintolaan. Vähän kieltämättä epäilytti kun koko ravintola ammotti tyhtyyttään , mutta ruoka oli hyvää ja sisustus oli aika nätti!
Kun oltiin kierretty kaupat ja sytöty masut täyteen, lähdettiin kohti Tallinnan vanhaa kaupunkia etsimään kauneushoitolaa, jotta tämä prinsessa saisi hieronnan. (TÄSSÄ MUUTEN MAINITTAKOON: Terminaaleista A JA D kulkee ilmainen asiakasbussi Rocca Al Mareen ja takaisin terminaaleihin. Aikataulut löytyvät kauppakeskuksen suomenkielisiltä sivuilta.)
Pääsin kuin pääsinkin hieronta pöydälle, mutta hieroja oli 15 minuuttia myöhässä. Hieronta suoritettiin kellarikerroksessa jossa yhdellä käytävällä oli parin hierontakopperon  kyhäelmä  + siellä haisi home. Rentoutumaan en siis ihan päässyt täysin, mutta hieroja osasi asiansa. :D VALIVALI
Tämän jälkeen rakas seuralaiseni halusi ennen lähtöä käväistä Bershkassa. Itse en kyseisestä , enkä naapuri puljuista ( Bull & Bear ja Stradivarius)  löytänyt yhtäkään rättiä joka olisi miellyttänyt silmääni. Seuraava pysäkki oli namiostokset melkeen satamassa sijaitsevasta Rimistä ja mikä tärkeintä: siitä suuntasimme hakemaan hiukkasen "aikuisten juomia" Superalkosta.
Onneksi tämä alko ei sijaitse monenkaan askeleen päässä satamasta, näin ollen askeleet eivät kovin raskaiksi käyneet pienten kantamustenkaan kanssa.
Menomatkalla Viroon ei oltu varattu hyttiä eli oli tiedossa kaksituntia armotonta tylsäilyä ja tax freessä käyntiä. Varmaan tunti ennen päätymistä Tallinnaan keksinkin hirveen hyvän ajantappamis keinon.. pelattiin ristinollaa ja hirsipuuta johonkin laivan mainoslehteen :D No paluumatkalla meille sitten oli varattuna hytti, joka oli aika turha.
Sillä käyttin heittämässä kamat sinne ja siitä suoraan etsimme baarin. Sopivasti siellä alkoi musavisa, joten jäätiin sitten sinne. Sain jopa avattua meidän pistetilin, kolmella pisteellä jopa.
Tää matka kyllä oli niiiiin hauska. Ei oikeestaan oo mitään valittamista (paitsi siitä homeenhajusta siellä hierojalla). AI MUTTA, on mulla sen verran valittamista etten löytänyt laukkua. Yhyy. Ja joudun palauttaa tän ihanan lainassa olleen laukun mun siskon kamulille.

Näihin tunnelmiin...!
Ps. miks toi mies kattoo noin myrtsisti.