Siitä on jo vuosi kun Ukista tuli enkeli.
Tää aika on ollu paikoin rakkaa ja paikoin vähän helpompaa.
Mun maailma romahti kun mä kuulin, että Ukki oli lähtenyt. Mun silmissä ei vilissy meidän yhteisiä muistoja vaan ensin tuli kyyneleet,viha ja järkytys. Muistan miettineeni, että miks mun elämän tuki ja turva vietiin multa pois.
Muistotilaisuus ahdisti mua ja mä vaan halusin Ukin takas, oikeestaan haluan vieläkin. Mä tiedän kyllä, että Ukkiin ei enään satu ja sillä on kaikki hyvin ja se pitää myös huolen siitä,että mulla on asiat hyvin.
Mä uskon aika vahvasti siihen, että Ukki on vaikuttanut siihen että Niko on mun elämässä.
Koska se tiesi kuinka rikki mä meen, kun se lähtee. Se ties että mä tarviin jonkun rakastavan ja ihanan ihmisen joka pysyy mun rinnalla no matter what.
Mä koen tavallaan selvinneeni tästä, mutta silti mä meen jotenki aina ihan palasiin kun mä puhun Ukista. Joka kerta mä tunnen sen kyyneleen mun poskella ja mun ääni alkaa väristä , joskus se itku on vaan pakko niellä.
Mä kyllä saan kiittää Pupua, että oon selvinny näin hyvin. Ilmeisesti rakkaus parantaa. KIITOS KULTA! IHAN KAIKESTA.
Silti mulla on ikävä sua, Ukki!
Niin äkkiä päivä sammua voi,
ei kohtalon kellot edeltä soi.
Sydän itkee kaipuuta, ikävää,
enää muiston helmet kimmeltää.
ei kohtalon kellot edeltä soi.
Sydän itkee kaipuuta, ikävää,
enää muiston helmet kimmeltää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti