jonakin päivänä kaduttaa.

Mun päivä alkoi sillä, kun käytiin kirjastossa. Etsin kivan 

olosta kirjaa muttei mitään tuntunut löytyvän. Hetken aikaa pyörittyäni hyllyjen välissä löysin kirjan, jonka olin halunnut jo pitkään lukea. Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa.

Jo ensimmäisestä sivusta sisälläni alkoi kuohua. Rinnassa puristi samalla kun haaleat muistot jotka olin jo haudannut syvälle sisälleni, nousivat mieleeni kirkkaana kuin nouseva aurinko.

Muistin taas jotain, mitä en olisi halunnut. Jotain jota patosin syvälle sisääni vuosia ja taas vuosia. 

Ymmärsin, että olisin voinut olla tyttö josta kirjoitetaan. Toivottavasti tekin ymmärrätte. Varsinkin te jotka teitte elämästäni helvettiä, koko ala-asteen ajan.

"Liikkatunneilla Johanna oli aina viimeinen , joka valittiin joukkueisiin. Välillä suorastaan kinattiin kuka joutuu Johannan ottamaan."

"He ärsyttivät, haukkuivat , satuttivat. Satuttivat uudelleen ja uudelleen aina vain pahemmin nähdäkseen sen, kun iso tyttö itki."

(Lainattu Minttu Vettenterän kirjasta Jonakin päivänä kaduttaa.)

Vaikka tekin perkeleet olitte lapsia, kyllä te ymmärsitte. Te todellakin huomasitte kuinka paha mun oli olla. Mutta ei se mitään, sillä tehän olitte ne tärkeimmät. Jokainen teistä luuli itsestään liikaa.

Koittakaa tajuta se häpeä, se kipu kun huusitte ne sanat kaikkien kuullen. Olisin halunnut olla näkymätön, en läski.

Joskus sain olla rauhassa hetken aikaa puhuttelujen ansiosta, mutta sitten ne raukat teidän sisällä halusi taas pönkittää omaa egoa.

Mä muistan, kun mä pelkäsin tulla kouluun kuulemaan ne kaikki sanat uudestaan. Mun, eikä kenenkään muunkaan kuuluis kokea tollasta. Toivottavasti te ymmärrätte ees olla pahoillanne tai ees vastasuudessa miettiä kuinka paljon kiusaamisestaan saa kantaakseen koko loppu elämäksi.

Mulle tää on kipeä aihe ja tulee aina olemaan. 

Mussa on ikuisesti jälki jokaisesta sanasta, ihan jokaisesta. Mä teen vieläkin paljon töitä sen eteen että tuntisin itteni hyväksi.

Nyt myöhemmin kun kävelette vastaan, olette kuin mitään ei olisi tapahtunut. Saatatte moikata. Miksi? 

Luuletteko etten muista, että kaikki on unohdettu.Ei ole mutta on annettu anteeksi, koska tiedän ettei teillä ole pokkaa pyytää sitä itse.

Toivottavasti jokainen teistä on todella kasvanut. Toivottavasti ymmärrätte, että ihmisen elämän voi pilata sanoilla jotka teille ei merkitse mitään. Sanat joilla ette välttämättä ymmärrä edes satuttavanne, voivat olla jollekkin se viimeinen niitti.

Kukaan ei ansaitse tulla haukutuksi, syrityksi tai satutetuksi minkään ominaisuuden vuoksi. Jokainen on hyvä omana itsenään.

Mä toivon että jokainen kiusattu uskaltaisi kertoa kiusaamisesta jollekkin, jokainen joka kiusaamisen näkee uskaltaa puolustaa heikompaa , jokainen kiusaaja lopettaa ja vihdoin astua kiusatun saappaisiin ja pyytää anteeksi. 

Niin tää maailma, maa, kaupunki ja kaikki välttyisi turhilta menetyksiltä ja surulta.

 Jollakin pienellä ihmeellä mulla on nyt kaikki hyvin. Minä ja mun kroppa tullaan hyvin toimeen keskenämme. Pidän itsestäni enemmän kokoajan.Te ette rikkoneet mua , mut on korjattu. Säröjä on, mutta ne ei halkea. Mä en häpeä itseäni enää, mä olen hyvä! Rakastan ja mua rakastetaan, näin on paras.

Ennen kaikkea oon onnellinen!